Suomen joukkue valmiina kisaamaan.
Kilpagolf |
27.9.2016

Tyttöjen MM-kilpailut starttaavat tänään Kanadassa

Tyttöjen joukkueiden epäviralliset MM-kilpailut pelataan nyt kolmatta kertaa.

Mississaugua Golf and Country Club isännöi tällä viikolla pelattavia nelipäiväisiä golfin tyttöjen joukkueiden maailmanmestaruuskilpailuja. Suomea kilpailussa edustavat Elina Saksa, Anna Backman ja myös Meksikossa naisten MM-kisoissa Suomen joukkueessa mukana ollut Daniella Barrett.

Ensimmäisen kerran vuonna 2014 järjestetyssä kilpailussa on mukana 15 maata. Järjestäjämaa Kanadalla on kaksi joukkuetta. Valmentaja Mikael Mustonen ennakoi kilpailusta kovatasoista.

”Meillä on yllätysvalmis porukka, mutta lähdemme nöyrästi liikkeelle ja pyrimme saamaan mahdollisimman monta ehjää kierrosta, mikä meiltä on jäänyt puuttumaan viime aikoina”, Mustonen kommentoi.

Mississauguan kenttä on pitkä, 5810 metriä, ja se myös pelataan pitkänä. Suomi aloittaa pelit tänään Kanadan ykkösjoukkueen ja Saksan kanssa. Suomen joukkueen etenemistä Kanadassa voit seurata täältä. Viime vuonna kilpailun voiton vei Korea ja vuonna 2014 voitto meni Yhdysvaltojen joukkueelle.

Teksti: Lotta Lybeck

Kommentit

Njääh, onko sillä loppujen lopuksi väliä onko kyseessä maailmanmestaruuskisat vai epäviralliset maailmanmestaruuskisat, jos kyseessä kuitenkin ovat kovimmat karkelot, johon tyttöjoukkueet vuosittain pystyvät osallistumaan? Ja jos kisojen kotisivutkin käyttävät termiä maailmanmestaruuskisat niin miksipä niistä ei myös kertoisi sillä nimellä. Eikä kisojen arvoa ja tasoa yhtään himmennä vaikka joitakin yksittäisiä maita puuttuisikin; kovimmat kun kuitenkin mukana ovat.
Tsemiä tytöille!

Pientä liioittelua puhua maailmanmestaruuskisoista, vaikka kilpailun nimi siihen viittaakin. Kyseessä on kutsukilpailu, johon tänä vuonna on ilmoittautunut 15 maata ja kisat pidetään joka vuosi Kanadassa, Kanadan kilpailusäännöillä. Missä afrikan ja etelä-amerikan maiden, Australian, Thaimaan, Japanin ym joukkueet. Annetaan tarkoituksella lukijoille väärä kuva, jotta voidaan perustella kallis kilpailumatka ja osallistuminen siihen liiton toimesta.