Topias Paakkari (vas), Matias Pitkänen  ja Jason Hu kättelivät toisen osakilpailun kierroksen päätteeksi.
Kilpagolf |
8.6.2016

TsemppiTourilla tuplapisteet Golfviikon kunniaksi

Toukokuussa startanneen TsemppiTourin pelit jatkuivat maanantaina ja tiistaina RioGolfviikon hengessä.

RioGolfviikon kunniaksi TsemppiTourin toisen kierroksen osakilpailuissa oli jaossa tuplapisteet. Lisäksi maanantaina ja tiistaina pelatuissa toisen kierroksen kilpailuissa kaikille pelaajille jaettiin RioGolf-mitalit viikon teeman hengessä.

Osallistujia TsemppiTourin kahdessa ensimmäisessä kilpailussa on riittänyt edellisvuoden tavoin.

”Alku on sujunut oikein mainiosti ja hyvillä osallistujaluvuilla on lähdetty tänäkin vuonna liikkeelle. Suosio on säilynyt ja pelaajia on riittänyt myös pienemmillä alueilla”, Golfliiton kilpailukonsultti Eero Kangasniemi kertoo.

TsemppiTourin toisen kierroksen osakilpailut järjestettiin maanantaina Karelia Golfissa ja tiistaina Nurmijärvi Golfissa, Espoon Golfseurassa, Wiurila Golf & Country Clubilla sekä Botnia Golfissa. Kolmannen kierroksen osakilpailut pelataan kahden seuraavan viikon aikana.

TsemppiTourilla pelataan yhteensä kuusi kilpailukierrosta viidellä eri alueella ja kaiken kaikkiaan kilpailutapahtumia on kesän aikana 30. Yhteinen finaalikilpailu pelataan syyskuun puolivälissä Katinkullassa. Finaalikilpailuun kutsutaan jokaisen alueen parhaat pelaajat.

Teksti: Lotta Lybeck

Tilaa Golfpisteen uutiskirje

Tilaa Golfpisteen maanantaisin ja perjantaisin lähetettävä uutiskirje, niin pysyt ajan tasalla golfalan ilmiöistä ja uutisista! Tilaa kirje syöttämällä sähköpostiosoitteesi alla olevaan kenttään.