Suomessa oli elokuun lopussa 143 005 rekisteröitynyttä golfin harrastajaa.
Golfseurat |
15.10.2016

Golfliiton jäsenmäärä aiemmalla tasolla ­– juniorien määrään haetaan kasvua koulugolfohjelmalla

Jäsenmäärä on kasvanut voimakkaimmin Pohjanmaalla, Itä-Suomi kärsii muuttotappiosta.

Suomen Golfliiton jäsenseurojen yhteenlaskettu jäsenmäärä on säilynyt edellisvuosien tasolla. Golfliiton 132 jäsenseuran yhteenlaskettu jäsenmäärä kuluvana vuonna on 143 005 henkilöä, kun se vuotta aiemmin oli 143 182 henkilöä. Jäsenmäärät lasketaan vuosittain elokuun viimeisen päivän tilanteen mukaan.

”Täytyy olla varovaisen tyytyväinen siitä, ettei jäsenmäärä ole lähtenyt ainakaan mainittavaan laskuun. Mutta edelleen on syytä jatkaa toimia uusien jäsenien saamiseksi lajin pariin. Vaikka green cardin suorittaneita on ollut tänä vuonna selvästi aiempaa enemmän, haasteena on pitää golfia aloittavat lajin parissa”, Golfliiton toiminnanjohtaja Petri Peltoniemi tulkitsee.

Golfliiton kuudesta alueesta jäsenmäärä on kasvanut suhteellisesti voimakkaimmin Pohjanmaalla. Alueen yhdessätoista golfseurassa oli elokuussa yhteensä 9 154 jäsentä, mikä on 1,5 % enemmän kuin vuonna 2015. Jäsenmääräänsä kasvatti kuitenkin vain kolme seuraa, lähellä toisiaan sijaitsevat Härmä Golf & Academy (+398 jäsentä), Vörå Golf – Vöyrin Golf (+122) sekä Vaasan Golf (+88). Kahdeksassa muussa Pohjanmaan alueen seurassa jäsenmäärä laski.

Kokonaisjäsenmäärä kasvoi alueista myös Pohjois-Suomessa (+0,7 %), Lounais-Suomessa (+0,6 %) ja Uudellamaalla (+0,5 %), jossa kasvu oli absoluuttisesti suurinta (+262 jäsentä). Lounais-Suomessa jäsenmääränsä kasvattaneita seuroja (11) oli enemmän kuin seuroja, joissa jäsenmäärä oli laskenut (7).

Itä-Suomessa (-2,7 %) ja Keski-Suomessa (-0,6 %) kokonaisjäsenmäärä on viimeisen vuoden aikana vähentynyt.

”Yhtä yksittäistä selitystä jäsenmäärien laskuun ei ole”, sanoo Itä-Suomen alueen puheenjohtaja Harri Marjala.

”Lähes kaikissa seuroissa tehdään uusien jäsenten rekrytoinnin suhteen hyvää työtä. Uusia jäseniä tulee, mutta vielä enemmän heitä poistuu. Jäsenet ikääntyvät ja osa laskusta selittynee myös muuttotappiolla. Itä-Suomi on tunnetusti muuttotappioaluetta.”

Jäsenmäärältään Suomen ylivoimaisesti suurin seura on edelleen Vihti Golf Club 6 974 jäsenellään. Vihdin jäsenmäärä laski viime vuoteen verrattuna vajaalla 500 jäsenellä, mutta jäseniä on edelleen lähes kaksinkertainen määrä Suomen toiseksi suurimpaan seuraan, Hattula Golfiin (3 544 jäsentä), verrattuna. Yli 2 000 jäsenen seuroja on Suomessa yhteensä yksitoista. Näiden joukkoon nousi jäsenmääräänsä jälleen roimasti, yli 800 jäsenellä, kasvattanut Vantaan Golfpuisto, jonka jäsenet pääsevät ensi keväänä pelaamaan Suomen uusimmalle kentälle.

Miesjäsenten määrä kasvoi 0,7 % (+623 jäsentä) ja naisten määrä laski marginaalisesti 0,2 prosentilla (-65 jäsentä). Naisten ja tyttöjen osuus kaikista golfin harrastajista on 29,6 %, kun se vuotta aiemmin oli 0,1 prosenttiyksikköä enemmän.

Huolestuttavinta jäsenmäärien kehityksessä on edelleen jatkuva juniorijäsenten määrän lasku. Junioreiden määrä väheni vuoden takaisesta 4,8 %. Suomen golfseuroissa oli yhteensä 735 juniori-ikäistä vähemmän kuin vuotta aiemmin. Poikien määrä väheni suhteellisesti selvästi enemmän (-5,4 %) kuin tyttöjen (-2,9 %).

”Siitä on kannettava huolta, että nuorten määrä laskee yhä. Haaste on kuitenkin lähes kaikille urheilulajeille yhteinen, golf ei siinä mielessä poikkea muista. Mutta selvää on, että jotta meillä olisi tulevaisuudessa riittävästi harrastajia, nuoria on saatava vähintään tutustettua lajiin pariin. Mitä useampi lajiin tutustutetaan, sitä useammalle jätetään kipinää, joka toivottavasti johtaa tulevaisuudessa lajin aloittamiseen. Tämän tavoitteen saavuttamiseksi esimerkiksi Golfliiton koulugolfohjelma (Draivia kouluun! -hanke) on mainio”, Peltoniemi toteaa.

Yli 2000 jäsenen golfseurat Suomessa (31.8.2016)

1. Vihti Golf Club 6 974 jäsentä
2. Hattula Golf 3 544
3. Revontuli Golf 3 050
4. Aurinko Golf 2 481
5. Golf Talma 2 305
6. Golf Pirkkala 2 249
7. Tarinagolf 2 173
8. Keimola Golf 2 142
9. Espoo Ringside Golf 2 105
Peuramaa Golf Hjortlandet 2 105
11. Vantaan Golfpuisto 2 067

Tilaa Golfpisteen uutiskirje

Tilaa Golfpisteen maanantaisin ja perjantaisin lähetettävä uutiskirje, niin pysyt ajan tasalla golfalan ilmiöistä ja uutisista! Tilaa kirje syöttämällä sähköpostiosoitteesi alla olevaan kenttään.

Kommentit

Itä-Suomessa tilanne on synkkä juniorien suhteen. 1980-90-lukujen taitteessa golfboomissa aloittaneet alkavat pikkuhiljaa lopetella pelaamistaan. Ja jos nuoria ei tule, niin tilanne menee huonompaan suuntaan edelleen.
Itä-Suomen suurimman seuran, Tarinagolfin tilanne varsinkin on huono jatkossa. Kun Kuopiossa Puijon golfkenttä lopetettiiin kaupungille aiheutuneiden hirmuisten, peräti 50.000 vuotuisten ylläpitokustannusten vuoksi, 50 senttiä /asukas ja kun Tarinagolf ei ottanut kenttää harjoituskentäkseen, niin kasvavan Kuopion tilanne on paha. Keskustan lähellä 20 km säteellä ei ole nuorilla mahdollisuutta harrastaa golfia. Suomessa ei taida olla yhtään kaupunkia tai suurempaa kuntaa, jossa on noin huono tilanne. Nuoria ei tule lajin piiriin, koska käytännössä heidän on mahdoton mennä toiselle paikkakunnalle 23 km päähän.
Mikä on sitten viisasten kivi, että saataisiin nuoria pelaamaan. Ensinnäkin asennevamma on selvästi nähtävissä. Eläkeläiset ovat huolissaan vain omasta pelaamisestaan. Eivät näe nenäänsä pitemmälle. Kuopion tapauksessa olisi kaupungin otettava härkää sarvista ja aloitettava uuden golfkentän rakentaminen etelä-Kuopioon, varaamalla ensin maata siihen tarkoitukseen.

Tämä on mielenkiintoinen asia junioreitten osilta. Varsinkin nuorempia junioreita pyörii ainakin meidän kentällä harjoitteluissa. Kaikki eivät edes ole jäseninä vielä missään seurassa. Myöskin par 3 kentällä saa pelata ihan vapaasti ilman jäsenyyttä ja jopa ilmaiseksi, mikäli vanhemmilla on osake.
Paljonkohan näitä junioreita sitten on kaiken kaikkiaan. Se lienee mahdotonta laskea, mutta se voi selittää tämän pienentyneen junnumäärän ainakin osin.

Kun lukasee tuota jäsenmäärälistaa, niin tulee mieleen, että moni on jäsenenä useammassa seurassa. Onkohan tämä huomioitu, ettei tällaisia jäseniä lasketa kahteen kertaan.

Junnumäärän muutoksesta olisi mukava nähdä ikäkaavio, joka johtaisi sen jäljille milloin on tehty hyvää ja milloin huonompaa työtä. Tämän päivän työstähän se ei tuollaisenaan kerro, koska junnuja vähenee joka vuosi runsaasti ikärajan tullessa vastaan. Eli analyyttinen lähestyminen vaatisi ikäjakauman ja pelivuosijakauman tutkittavaksi

Täytyy muistaa, että useassa seurassa on jäsenyyden ehtona edelleen joko osakkeen omistus pelioikeuksineen tai sitten pelkkä pelioikeus.

Olisihan se ollut kiva nähdä saman tien tarkka tilastokin (seuroittain), kun sitä kerran uutisoitiin. Junnujen osalta 08/2015 luku oli 15 346 ja nyt siis 14 611

Niin mikä koulugolf on? vai pitääkö nyt sitten googlata.Parempia otsikoita jatkossa kiitos.

”Tämän tavoitteen saavuttamiseksi esimerkiksi Golfliiton koulugolfohjelma (Draivia kouluun! -hanke) on mainio”