Hanna Hartikaisen kaksivuotiskausi Golfliiton puheenjohtajana alkoi välittömästi valinnan jälkeen.
Golfliitto |
26.11.2016

Suomen Golfliiton uusi puheenjohtaja on Hanna Hartikainen

Varapuheenjohtaja Toni Laakso jättäytyi pois hallitustyöskentelystä. Uudeksi varapuheenjohtajaksi valittiin Porin Golfkerhon Timo Santavuo.

Suomen Golfliiton liittovaltuuston syyskokous on valinnut liiton uudeksi puheenjohtajaksi Helsingin Golfklubin Hanna Hartikaisen. Hän voitti puheenjohtajavaalissa vastaehdokkaansa Aura Golfin Toni Laakson äänin 29–11.

Kokonaan golftoimialan ulkopuolelta tuleva, OP Ryhmän vakuutusliiketoiminnan johtajana työskentelevä Hartikainen vakuutti valtuuston tahdollaan uudistaa Golfliittoa ja toimia koko golftoimialan kokoavana voimana. Hän peräänkuulutti entistä avoimempaa ja läpinäkyvämpää toimintamallia ja totesi, että golfilla on vielä huikea kaupallinen potentiaali hyödyntämättä.

”Tämä on iso luottamuksenosoitus suomalaisilta golfpäättäjiltä ja valtuustolta. Olo on kiitollinen ja nöyrä, ja samalla päättäväinen. Konkreettinen työ Suomen golfin eteen alkaa heti. Haluan kutsua kaikki yhteisen pöydän ääreen”, Hartikainen sanoi tuoreeltaan valinnan jälkeen.

”Golf on antanut minulle paljon ja nyt on aika antaa lajille takaisin. Tämä on sitä, mitä haluan tehdä yhdessä golftoimijoiden kanssa”, intohimoiseksi golfin ystäväksi tunnustautuva Hartikainen sanoi.

Hartikainen on ensi vuonna 60 vuotta täyttävän Golfliiton historian ensimmäinen naispuheenjohtaja. Vuosi 2017 on puolestaan naisten ja tyttöjen golfin teemavuosi.

Kokouksessa ääntenlaskijaksi valittu Timo Santavuo (vas.) ei vielä puheenjohtajavaalin aikana arvannut olevansa kohta Golfliiton varapuheenjohtaja.

Kokouksessa ääntenlaskijaksi valittu Timo Santavuo (vas.) ei vielä puheenjohtajavaalin aikana arvannut olevansa kohta Golfliiton varapuheenjohtaja.

Kokouksen yllättävin käänne saatiin välittömästi puheenjohtajavaalin jälkeen, kun Hartikaisen vastaehdokas, Golfliiton varapuheenjohtajana toiminut Toni Laakso ilmoitti eroavansa varapuheenjohtajan tehtävästään. Laakson kaksivuotisesta kaudesta olisi ollut vielä vuosi jäljellä.

”Koen tämän eräänlaisena epäluottamuslauseena, sillä tässä on koitettu tehdä paljon töitä alan eteen. Nyt pitää mennä uusilla ihmisillä eteenpäin”, Laakso evästi valtuustoa.

Laakson vetäytyminen tarkoitti samalla sitä, että Lounais-Suomen alue olisi jäänyt kokonaan ilman hallitusedustajaa, ellei uutta varapuheenjohtajaa valittaisi juuri Lounais-Suomesta. Sen paremmin Lounais-Suomi kuin muutkaan alueet eivät olleet osanneet tähän varautua.

Kokouksessa oli aiemmin tehty koeäänestys siitä, että alueiden autonomian käytännöstä ja laajasta edustuksellisuudesta halutaan pitää jatkossakin kiinni. Seuranneen kokoustauon jälkeen Lounais-Suomen alue päätyi ehdottamaan sekä hallitukseen että samalla varapuheenjohtajaksi Porin Golfkerhon Timo Santavuota, joka tuli myös yksimielisesti valituksi.

”Tämä tuli pikkuisen yllättäen, mutta lähden erittäin luottavaisena eteenpäin. Päivä on puhdistanut ilmaa ja minulla on sellainen olo, että porukka on kuitenkin aika yhteneväistä. Hallitus uudistui todella rajusti, mutta luulen, että yhteinen sävel löytyy nopeasti”, yllättynyt Santavuo totesi.

Kokousta edeltäneessä liittovaltuuston seminaarissa keskusteltiin muun muassa paremman yhteistyön välttämättömyydestä golftoimialalla.

Kokousta edeltäneessä liittovaltuuston seminaarissa keskusteltiin muun muassa paremman yhteistyön välttämättömyydestä golftoimialalla.

Golfliiton hallituksesta olivat erovuorossa Uudenmaan Jyrki Nykänen (HSGC), Pohjanmaan Antti Peltoniemi (EPG) ja Pohjois-Suomen Hannu Ylinenpää (ArG). Nykänen ja Peltoniemi valittiin jatkamaan hallituksessa, Ylinenpää ei ollut enää käytettävissä jatkokaudelle. Pohjois-Suomen uudeksi edustajaksi valittiin Oulun Golfkerhon Marko Leiviskä.

Lisäksi Keski-Suomi valitsi itselleen uuden edustajan hallitustehtävästään eronneen Jyrki Aaltosen tilalle. Keski-Suomen uusi edustaja on Nokia River Golfin Petri Hurri. Hallituksessa jatkavat myös Uudenmaan Elisabeth Spåre (Kurk) sekä Itä-Suomen Harri Marjala (GP), jotka ovat erovuorossa vuoden kuluttua.

Golfliiton uusi hallitus aloittaa tehtävässään välittömästi uuden puheenjohtajan Hanna Hartikaisen johdolla.

Liittovaltuusto hyväksyi kokouksessa myös Golfliiton vuoden 2017 talousarvion. Golfliiton jäsenmaksut pidettiin ennallaan. Aikuisjäsenten vuotuinen jäsenmaksu vuonna 2017 on 30 euroa ja alle 22-vuotiaiden 9 euroa. Myös Golfliiton toiminnansuunnitelma vuodelle 2017 hyväksyttiin esityksen mukaisena.

Kuluvan vuoden ennusteen mukaan Golfliitto tekee usean tappiollisen vuoden jälkeen tänä vuonna selvästi positiivisen tuloksen.

Liittovaltuuston puheenjohtaja Harri Kainulainen (oik.) kukitti Golfliiton kunniapuheenjohtaja Seppo Soratien 90-vuotissyntymäpäivän johdosta.

Liittovaltuuston puheenjohtaja Harri Kainulainen (oik.) kukitti Golfliiton kunniapuheenjohtaja Seppo Soratien 90-vuotissyntymäpäivän johdosta.

Golfliiton liittovaltuusto kokoontuu seuraavan kerran Golfliiton 60-vuotisjuhlien merkeissä. Ylimääräinen liittokokous pidetään 4. päivä maaliskuuta Golfliiton 60-vuotissyntymäpäivänä. Samana iltana juhlavuoden kunniaksi järjestetään Golfgaala Helsingin Finlandia-talossa. Liittovaltuuston kevätkokous pidetään 22. huhtikuuta.

Teksti: Golfliitto

Kommentit

Kyllä nyt on myös liiton toimivan organisaation uudistamisen aika.
Uudella hallituksella onkin siinä aikamoinen tehtävä.

Onneksi saatiin remmiin naispuheenjohtaja, joka laittanee liiton henkilöstön järjestykseen. Varsinkin PGA:n äksyily pitää lopettaa.